Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2017.

Miesflunssa ja tuuraaja

Kun kerran Janne ilmoitti että kärsii siitä kuuluisasta miesflunssasta oli minun vuoroni astua esille. Ja siis ne jotka eivät ole vielä päässeet todistamaan miesflunssaa se todennäköisesti on jossain vaiheessa edessänne. Mutta siis asiaan.. Saan vallata hetkeksi koko blogin itselleni ja jos viihdyn tämän kimpussa saattaa minusta kuulua enemmänkin kuin Jannen sairaslomilla. Meni hetki että sain koottua itseni koska olin kuolla nauruun nähtyäni blogin nimen  "Jannen äijjäluola" ehkä naurettava mutta ihan osuva nimi blogille eikö?  No niin siis tarkoitukseni oli ilmeisesti kirjoittaa jonkinlaisia kertomuksia siitä mitä olen touhunut Jokerin ja Merlionin kanssa joten tässä tulee. Tänään alkoi syysloma ja ensimmäiset lumihiutaleetkin tippuivat taivaalta. Mikäs sen parempaa kun tuleva talvi ja viikon loma? No ei mikään tosin hevosten liikutus pakkasessa ei houkuttanut minua juuri ollenkaan onneksi oli maneesi. Siis tallille päästyäni jouduin ensimmäisenä selviytymään pikkuhoita

Kuvaus hetki maneesissa

Kuva
Merlion oli viedä sormeni mukanaan kun tarjosin orille leipäpalaa. Seisoin kuraisessa tarhassa kääriytyneenä sadetakkiin ja kumisaappaisiin. Viimeisen viikon aikana taivaalta on tullut vettä jatkuvasti ja olimme tyytyneet ratsastamaan maneesissa tai käymään pieniä pätkiä maastossa. Loimeen kääritty Jokeri piehtaroi tyytyväisenä kuralammikoissa kun taas Merlion oli jäänyt nuokkumaan viereeni. Tälläisinä päivini tallilla oli yleensä hiljaista ainakin näin lauantai aamuisin. Olin ottanut kameran mukaan tallille joten päädyin siihen että veisin Merlionin maneesiin.Ori ei ollut aivan samaa mieltä asiasta mutta tyytyi lopulta mukaani. Laskin orin irti maneesissa, mutta tämä jäi seisomaan eteeni hölmistyneenä.  Siirryin itse kauemmas ja otin muutamia kuvia. Meni hetki ennen kun ori heräsi eloon ja pyörähti seläleen hiekalle. Sen jälkeen alkoi pieni pukkilaukkasarja esitys. Illalla siirrellesäni kuvia koneella suurin osa niistä oli tärähtäneitä ja huono laatuisia. Mutta tämä lukeutui y

Maastoilua ja naishaaveita

Oli taas se aika vuodesta kun hevoset olivat kuorrutettu mudalla joka oli kuivunut yhtä rapeaksi kuin KFC kanansiivet. Harjasin jo toista kierrosta paskaa pois Merlionin kyljistä. Viereisessä karsinassa 15-vuotias Verneri raappasi Jokerin kylkiä. Säälin tätä hieman sillä olihan rakas puoliveriseni osittain valkea. Olin hakenut pojille liikuttajaa sillä töissä on ollut paljon kiirettä joten tallilla käyminen on jäänyt viikolla vähäiseksi. Merlion kävi maastoilemassa ja tunneilla kokeneilla ratsastajilla 2-4 kertaa viikossa. Kuulin ähkimistä Jokerin karsinasta. Uteliaisuudesta menin kurkkaan vastapäiseen karsinaan. Jokerin takaa ilmestyi rapanaamainen Verneri joka valitti hiekan jyvistä hampaittensa välissä. Hetken kuluttua seisoimme pihalla täysissä varustuksissa valmiina uhmaamaan sadetta ja tuulta. Tarkoituksemme oli kiertää hieman pitempi maastolenkki vaikka sää ei ollut parhain mahdollinen. Jokeri alkoi steppailemaan  paikoillaan joten oli aika lähteä matkaan. Pidin tällä kertaa p